Viime viikolla kävin siis uimassa. En ole mikään sulava vesipeto, mutta 700 metriä jaksoin kauhoa.
Lisäksi aloitin capoeiran.
Olen haaveillut capoeirasta siitä asti kun 2005 kesällä Facesissä seurailin capoeristojen esitysnäytöksiä. Joku siinä lajissa on aina kiehtonut minua.
No, treeneissä tuli vastaan hieman toinen todellisuus. Sulava tanssinomainen pelaaminen vaatii rutkasti hikeä. En ole varmaan ikinä hikoillut niin paljon. Ja yllättävää kyllä, nautinkin siitä.
Tosin tarina ei ole ihan niin simppeli ja hyvää mieltä täynnä. Alun jälkeen mietin hetken luovuttamista. Hikoilin kuin pesusieni ja vihasin itseäni kun en meinannut kestää muiden perässä. En myöskään osaa punnertaa tai tehdä vatsalihasliikkeitä.
Kaiken häpeän ja turhautumisen keskellä päätin, että tässä ei nyt passaa ruveta luovuttamaan, sillä en tule koskaan kehittymään, jos aina luovutan. Päätin, että nyt nautitaan vaikka hampaat irvessä, mutta kesken ei kotiin lähdetä. Päätin, että on opeteltava sietämään tietyntasoista epämukavuutta ja epäonnistumista, sillä niidenkin kautta kehittyy.
Ja kun en luovuttanut, niin päädyin oikeasti nauttimaan treeneistä. Kaikesta hikoilusta ja hillumisesta. Odotan innolla keskiviikon treenejä.
Tosin sillä, että ei ole se tiimin timmein mimmi, on myös seurauksia. Koko viikonlopun olin ihan jumissa. Esimerkiksi 1,5l limpparipullon nostaminen ylimmältä hyllyltä ostoskoriin teki vielä lauantai-iltanakin kipeää. Tosin nyt on jo ihan hyvä fiilis.Toivottavasti keskiviikon treenien jäljiltä en kuitenkaan mene yhtä jumiin kuin perjantain treeneistä.
Yritän vältellä kaikenlaista sääntönatseilua, koska kuntonsa kohottamisen pitäisi olla hauskaa ja itsestäänselvää, ei sääntöjen vahtaamista, mutta myöhemmin tällä viikolla ajattelin kirjoitella lisää siitä, millaisia tavoitteita ja rajoja olen itselleni asettanut.
Tänä iltana ajattelin tentin ja kunnallisjärjestön kokouksen jälkeen käydä lenkillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti